Viidakkorummulle kokonaan uusi tapa toimia. Uudet sivut sitä tukemaan.

Kaikki alkoi oikeastaan arvostamastani yrityksestä, Patagoniasta. Heillä sydän ja arvot ohjaavat kaikkea toimintaa. Vaatteet ovat vähän hinnakkaampia siksi, että ne tehdään kunnolla, vanhoja korjataan sekä kierrätetään ja toiminnasta annetaan hyväntekeväisyyteen iso osa, mm. nyt juuri koko Black Fridayn myynti, 10 miljoonaa dollaria.

Lisäksi kokeilimme uutta tapaa jo jouluviestissämme.

Toinen oli vitutuksen tunne, sillä:

Markkinointialan tapa tehdä kauppaa on kriisissä

Olin jo aiemmin kyllästynyt oman alamme yleiseen, vuosikausia jatkuneeseen tapaan toimia, jossa saat kilpailukutsun.

Mukaan tulee yleensä 3-5 muutakin alan yritystä. Kattavaan kisatyöhön käytetään 1-2 viikkoa yrityksen jo tiukoista resursseista. Työ suunnitellaan kokonaan paperilla valmiiksi ilmeineen, typografioineen kaikkineen.

Lopulta saattaa selvitä, että olitkin vain pienenä yrityksenä hintamittari suuremmalle yritykselle. Tai oli jo sovittu, että tehdään toimijan x kanssa, mutta kilpailutus tehtiin koska pakko ja haluttiin katsoa muidenkin ideat ja hinnat. Ja kaiken huipuksi pitkään miettimäsi ja tekemäsi ideat saatetaan viedä.

Eli työaikaasi viedään, ideasi saatetaan varastaa ja et saa mitään?

Miten sitten muutumme ja yritämme muuttaa toimintaa?

Ensimmäinen ja ison keskustelun jälkeinen päätös on suuri. Jokaikisestä tekemästä projektista lahjoitamme 5% hyväksi katsomillemme tai asiakkaan valitsemalle taholle.

Eli nostimme ”veroprosenttiamme” vapaaehtoisesti, kuten pääministeri toivoi yritysjohtajien tekevän.

Tätä tapaa toimia tehdään niin kauan kun kauppa käy. Tähän mennessä olemme pärjänneet 10 vuotta jo vanhoillakin säännöillä menestyksekkäästi.

Toinen suuri muutos on antaa asiakkaalle mahdollisuus tarjota tuotteistamme ja palveluistamme. Mitä pienempi kiire sinulla on, sitä edukkaammin työn saat. Aluksi voit tarjota kolmesta eri verkkosivuvaihtoehdosta: pieni, keskisuuri ja suuri. Jos hyväksymme tarjoamasi hinnan tai pääsemme hinnasta sopuun, kauppa lukitaan ja maksat 5% varausmaksun.

Tapa on tuttu esim. matkailualalta, jossa hinta elää kysynnän mukaan. Meillekin tuo on hyvä, koska saamme lukittua projekteja hyvissä ajoin työkirjaan. Asiakas puolestaan saa edukkaasti laadukasta palvelua. Win-Win. Ja kun kaikesta maksetaan hyväntekeväisyyteen 5%, saadaan mukaan kolmas Win.

Näet ja voit lukea nyt uusilta sivuiltamme kaiken ja tarjota meille työtä uudella tavalla. Hyvää joulua ja kivaa uutta vuotta 2017 kaikille hyvän tekijöille, hyväntekijöille.