Muistan vuoden 2006 kuin eilisen päivän. Osasin silloinkin konsepti- ja käyttöliittymäsuunnittelun, mutta olin täysin avuton itse verkkosivujen rakentamisessa. Kristian, Lauri, Jukka ja muut yrittivät sitten käsin koodaten toteuttaa jotain paperisuunnitelmaani, joka muuttui liian usein.

Toista on nyt. Pystyn ja voin suunnitella koko sivuston asiakkaalle yksinkin.

Olen silti huonoin Viidakkorumpulaisista, mutta silti: Kuvaan tai ostan kuvat ja videot, teen tekstit suomeksi ja englanniksi ja ennen kaikkea – rakennan WordPress -julkaisujärjestelmän päälle aika monenmoista.

Viidakkorumpu tarjoaa WordPress voimaa

Kiitos kymmensien tuhansien maagikkojen kehittämän WordPressin, avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmän. Se kehittyy huimaa vauhtia. On arvioitu, että jo kolmannes kaikista maailman verkkosivustoista olisi sillä rakennettuja.

Vielä viitisen vuotta sitten oli tavallista räätälöidä WordPressin avulla asiakkaalle sivusto. Sitten yksittäiset teemapaketit alkoivat yleistyä, jolloin jokaiseen asiakkaan toiveeseen löytyi hakemalla lähes sopiva teema.

Nyt teemat ovat kehittyneet omiksi järjestelmikseen, jotka sisältävät usein esim. Visual composer -nimellä kulkevan ominaisuuden. Sen avulla voit rakennella sivuista lähes mitä tahansa ja muuttaa elementtien järjestystä lennossa, sekunnissa.

Worpressin nopea kehitys on romuttanut myös aikataulut: Se mikä muutama vuosi sitten kesti rakentaa kuukauden, rakennetaan nyt 1-2 viikossa. Siksi myös kustannustaso on romahtanut. Verkkosivun teosta saat nyt murto-osan siitä, mitä sait vuonna 2010.

Älä siis maksa laadukkaastakaan tuotannosta maltaita.

Mutta vain ammattilainen osaa valita oikeat ja luotettavat palaset, millä WordPress-sivuja luodaan. Sen tiedon saa vain vuosien kokemuksen kautta. Siksi serkunpojat ja veljensiskot kannattaa jättää rauhaan.

Ja oman lisänsä on tuonut responsiivisuuden vaatimus:

Jokaisen verkkosivuston pitää toimia kymmenissä eri päätelaitteissa moitteetta. Yli puolet sivujen selaajista selaa sivuja mobiilisti, puhelimella tai tabletilla.

Viidakkorummulla on lokakuun ajan supertarjous. Juhlin terveiden kirjoihin pääsemistäni tarjoamalla työni kahteen projektiin maksutta, ilmaiseksi. Hae oma projektisi puoleen hintaan tästä.

Jari, se huonoin verkkosivurakentaja Viidakkorummussa