Syyslukukausi lama-Suomessa – kiitollinen työstä

Olemme aloitelleet töitä jo runsaan viikon ajan. Monella kollegalla on juuri nyt täällä lama-Suomessa huolestuneet katseet:

Mistä töitä vai irtisanoako Matti, Pirkko ja Pena?

Viidakkorummun alkuperäisideakin oli pysyä pienenä, jottei olosuhteiden tuulet pääse heittelemään latvasta tyveen, vaan kellutaan hiljalleen ylös-alas siinä keskimastossa (ideologiamme voit lukea tästä). Strategia on onnistunut. Viime vuosien aikana liikevaihtomme on pienentynyt, jo alan kehityksenkin sanelemana, mutta olemme pysyneet kannattavana pienyrityksenä edelleen. Ulospäin (alihankkijat jne.) emme enää pysty niin paljon työtä tarjoamaan kuin ennen.

Syyslukukausi näyttääkin (yllättäen) taas melko valoisalta

Päivitetty budjettimme kertoo, että pystymme palkat maksamaan koko vuoden, vaikkei ainoatakaan lisätyötä tulisi sen aikana. Se on mikroyritykselle lama-Suomessa hieno saavutus, emmekä me muuta tavoittelekaan: Pientä elämää pienin kuluin.

Meiltä on tuloillaan kolmekin sivujulkistusta ihan lähiviikkoina, joista yksi on merkittävänkin kokoinen, ja nyt rustaamme kovaa myös uusia projekteja.

Sanomme taas kerran, kaiken tämän negatiivisen mediatuhoviestityksen keskellä: Ajatelkaa nyt, että saamme tehdä työtämme missä vain (nytkin Taivassalon torpalla, auringon kilossa), eikä meitä ei ammuta eikä uhkailla. Täällä on asiat vieläkin hyvin.

Pakerretaan ja tehdään, eikä jäädä laiskottelemaan eikä olosuhteita syyttelemään.

Ja koitetaan kaivaa sitä positiivistakin naamaosaa näkyville, ihan jokainen. Mutrusuita riittää, mutta vain rohkea on kiitollinen. Kyllä se siittä, sano Manukin!

Jari, Viidakkorumpu