11 vuosi alkoi. Missä nyt mennään?

Syksy tuli talloen päälle ja olemme löytäneet tiemme taas kaupunkiin ja toimistollemme Manillan tehtaille.

11 vuosi alkoi

10 vuosi tuli pistettyä mappiin. Koitamme aina kieli keskellä suuta tähdätä nollatulokseen. Tällä kertaa lipsahti inan miinukselle. Kunpa joku kehittäisi helpon, selainpohjaisen kirjanpitonäkymän pienyrittäjille, josta seurata ”reaaliajassa” tulosta?

Liikevaihto oli taas se hieman alle 150 000€, jolla maksettiin kulut, vierailevien tekijöiden laskut ja osakkaiden pienet palkat. Tärkeintä on se, että ne palkat on tulleet maksetuksi jo yli 10 vuotta – sveitsiläisen kellokoneiston tarkkuudella. Pääsee elämään myös. Ja olemme myös yrittäjinä velattomia.

Viilasimme viestiämme

Sivumme pääviesti viimeisen vuoden oli lahjoittaa 5% prosenttia jokaisesta projektista meidän tai asiakkaan valitsemille hyväntekeväisyyskohteille.

Se osoittautui aika työlääksi pitää, joten hoidamme hyväntekeväisyysosan jatkossa pienemmällä osuudella, ja ehkä henkilökohtaisesti.

Palaamme asiaan kun saamme aukaistua mihin pystymme. Joka tapauksessa lahjoitamme edelleen kuukausittain mm. Amnestylle, Unicefille ja muutamalle muulle; aiemmin keräämiämme hyviä kohteita löydät kirjoituksen alaosan listasta.

Voisi olla myös hyvä idea kerätä myös jonkinlaista katastrofirahaa, maailma kun on sellainen kuin se on?

 

Kiire hellittää

Kesän jälkeen olemme tehneet monia markkinointikonsepteja, -tarjouksia, sivustoja ja muita töitä. Nyt lokakuun jälkeen kiire näyttää hieman hellittävän, joten nyt on hyvä hetki ehdottaa meille projektia ja sopivaa aikataulua, jotta saat työsi edukkaammin.

Normitöiden lisäksi mietimme jatkoa mobiiliapplikaatiokonseptillemme, joka on paperilla nyt lähellä valmista. Kiitos Tekesille alkuavusta! Pitää tarkkaan miettiä etenemistaktiikka, sillä itse oma applikaatiota on lähes mahdotonta saada esille ja merkittävään myyntiin Applen Appstoressa tai Googlen kaupassa. Molempiin hukkuu heti.

Hyväntekeväisyyskohdevinkkejä:

  • Amnesty: Asioihin voi vaikuttaa. Lahjoittamalla tuet työtä sen puolesta, että ihmisoikeudet toteutuvat jokaiselle ihmiselle, kaikkialla.
  • WWF, (Maailman Luonnonsuojeluliitto): Rakentaa tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa. Suojelee luontoa ja ratkaisee maapallon vakavimpia ympäristöongelmia innostamalla ihmiset mukaan muutokseen ympäristön ja hyvinvoinnin puolesta.
  • UNICEF on YK:n lastenjärjestö. Toimii kaikkialla maailmassa heikoimmassa asemassa olevien lasten puolesta. Huolehdimme, että lapsen oikeudet terveyteen, koulutukseen ja suojeluun toteutuvat.
  • Allout: Jokaisella meistä on oikeus olla oma itsensä ja rakastaa.
  • Equality Now: Naisten ja tyttöjen oikeuksia ajava maailmanlaajuinen järjestö.
  • Nakurun Lapset ry.: On täysin suomalainen kummijärjestö, joka tekee yhteistyötä suoraan kenialaisten kumppaneiden kanssa apua tarvitsevien lasten inhimillisen elämän ja koulutuksen tukemiseksi.
  • The Skeptics Guide to the Universe: The Skeptics’ Guide to the Universe is produced by SGU Productions, LLC – dedicated to promoting critical thinking, reason, and the public understanding of science through online and other media.
  • Kiva: Loans for entrepreneurs doing amazing things.
  • Science-Based Medicine: Science-Based Medicine is dedicated to evaluating medical treatments and products of interest to the public in a scientific light, and promoting the highest standards and traditions of science in health care.

Hyvää syksyä. Lukekaa hyviä kirjoja, ulkoilkaa ja nauttikaa ystävistänne ennen kuin se on myöhäistä.

2 replies
  1. Riku Koskinen
    Riku Koskinen says:

    Terve,
    Tuohon kirjanpitoasiaanne ja reaaliaikaiseen tuloksen seurantaan voisitte saada apuja Niemisen Markolta, puh:+358505509173. Soittelepa Markolle ja kerro Koskisen Rikulta terveisiä.

    Vastaa

Kommentoi.

Osallistu ja kommentoi.
Olemme kiitollisia kommenteista.

Heitä kommentti!

Your email address will not be published. Required fields are marked *